Kiikalan marttayhdistys menossa mukana 75 vuotta
Kun Kanneljärven Hämeenkylästä tulleet emännät päättivät vuonna 1949 perustaa Kiikalaan marttakerhon, taustalla oli rivien kokoaminen ja Karjalassa alkaneen marttatoiminnan käynnistäminen uudessa ympäristössä.
Marttojen toiminta oli aktiivisinta juuri Karjalassa aivan 1900-luvun alusta alkaen. Esimerkiksi vuonna 1939 oli lähes kolmasosa marttojen ja marttayhdistysten kotipaikoista sittemmin luovutetun Karjalan alueella. Sota ajoi martatkin pois synnyinsijoiltaan ja evakkojen uudelleensijoitus hajautti heidät eri puolille Suomea. Olojen vakiinnuttua martat jatkoivat toimintaansa uusilla asuinsijoillaan. Kiikalaan tulleista siirtolaisista pääosa oli Kanneljärveltä, jossa marttayhdistys oli perustettu jo 1920-luvulla. Emma Launiainen oli yksi perustajajäsenistä myös puheenjohtaja.
Vuonna 1949 elettiin vielä sodanjälkeistä pula- ja säännöstelyaikaa, mikä näkyi myöskin marttojen toiminnassa. Tarvikkeista oli pulaa ja valmisvaateteollisuus oli vähäisempää ja vaatteet, kengät ja saippuatkin olivat monien muiden tuotteiden lisäksi säännöstelyn alaisia vuoteen 1949 saakka. Esimerkiksi naisten ostokortilla sai tuona vuonna yhden (1) rullan ompelulankaa (200 metriä).
Toiminnassa on eri vuosikymmenillä näkynyt ajan ”trendit”. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana toiminta painottui paljolti vaatteisiin ja käsitöihin.
On kehrätty villaa, kudottu kankaita, ommeltu vaatteita. Myöskin puutarha-asiat olivat tärkeä osa toimintaa samoin ruoanlaitto.
Myöhemmin on saatu tietoa peruskoulun matematiikasta testamentin tekoon, perehdytty energia- ja jäteasioihin, kokattu erilaisia ruokia niin itselle kuin lukuisalle joukolle muita. Toiminnassa on pyritty pysymään ajan tasalla niin kotitalouksien koneellistumisen kuin monien muiden ajankohtaisten asioiden tiimoilta. Virkistyspuolta ovat koko toiminnan ajan tarjonneet lukuisat teatterikäynnit ja erilaiset retket.
Säännöstelyaika ja ostokortit
Kiikalan marttayhdistyksen perustamisen aikoihin elettiin vielä sodan jälkeistä säännöstelyaikaa ja monista tarvikkeista oli pulaa. Elintarvikkeita ja monia muitakin tarvikkeita alettiin säännöstellä 1939 ja säännöstely jatkui 1950-luvun alkuun, viimeisenä vapautui kahvi vuona 1954. Enimmillään kortteja oli käytössä yli 50 erilaista. Kortilla sai vain tarkkaan määritellyn määrän olipa sitten kysymys kiloista tai kappalemääristä. Ostohetkellä myyjä leikkasi kortista ostettua hyödykettä koskevan ruudun (koko n. 1 neliösentti). Tässä esimerkkinä naisten ja tyttöjen ostokortti kankaiden ja tekstiilien ostoa varten.
Martat Karjalassa
Marttatoiminta alkoi Raja-Karjalassa jo 1900-luvun alkupuolella. Marttaliitto lähetti sinne kymmeniä neuvojia, joiden tehtävänä oli opastaa emäntiä ruoanlaitossa, voin
valmistuksessa, leipomisessa, ”lahdissa”, saippuankeitossa, kaalin ja juurikasvien viljelyssä, kodin ja talouden puhtaanapidossa, lastenhoidossa, sairaanhoidossa ”järjestyksen ylläpidossa”, kasvatusasioissa, kankaankudonnassa ja ompelutyössä. Tavoitteena oli kodin olojen parantaminen .
Emännille pidettiin lukuisa määrä erilaisia kursseja mm. keittokursseja kasvisten käyttämisestä. Vuonna 1934 oli Marttaliitolla koko maassa yleisaiheena kodinhoidossa vuode ja vuodevaatteet. Näissä merkeissä Karjalassa pidettiin patjan valmistuskursseja, syöpäläisten hävittämiskursseja ja vuoteenhoitokursseja, joihin osallistui yli 4.000 marttaa. Puutarhat ja kasvimaat olivat tärkeä osa neuvontatyötä.
Vuosina 1919-28 tehtiin Kannaksella satoihin marttakoteihin puutarhat, istutettiin tuhansia marjapensaita ja omenapuita ja kymmeniä tuhansia mansikantaimia.
.. ja karjalaiset Kiikalassa
Vatruska, sultsina, sukuna, hapankaali, hersryynipuuro ja kaurakiisseli…Aivan käsittämättömiä asioita kiikalalaisille nuo karjalaisten sanat. Outo murre, tavat ja ruokakulttuuri aiheuttivat aluksi hämmennystä kantaväestössä.
”Avioliittomarkkinoillekin” karjalaisten tulo aiheutti uutta säpinää – kylän pojat kun mieluummin katselivat vilkkaampia karjalaistyttöjä. On jopa sanottu, että sen ajan nuorista naisista moni jäi naimattomaksi karjalaistyttöjen takia.
Karjalaiset toivat mukanaan myös erilaista ruokaperinnettä, moni toi ihan kirjaimellisesti – esimerkiksi Kuusisen Tuulan isoäiti Iida Launiainen toi taikinatiinussaan karjalaista hapanleivän juurta. ”Tää myö mukkaa otetaan, männään mihin männään”. Tuula on ”pitänyt hengissä” sitä taikinajuurta ja -tiinua ja leiponut ruisleipää moniin marttojen järjestämiin tilaisuuksiin.
Iidan taikinatiinu 2024
Alkuun ihmeteltiin karjalaisten emäntien ruokahommia ja joidenkin mielestä näiden tuhlaavaisuutta – ne kun leipoivat leipääkin joka viikko piirakoista puhumattakaan ja käyttivät voita jopa perunamuusiin! Karjalaiseen ruokaperinteeseen kuuluivat mm. erilaiset piirakat (peruna-, ohra-, puolukka- ym) ja vatruskat, karjalanpaisti, hapankaali ja rahka. Perinneruokiin kuului myös kaurakiisseli.
Etelä-Karjalassa vatruskalla tarkoitettiin karjalanpiirakan tyyppistä, pyöreää perunapiirakkaa. ”Lauantaina leivottiin vatruskoita ja pantiin sukunaan sianlihakimpale uuniin yöksi hautumaan. Aamulla syötiin vatruskoita lihan kanssa ja kastettiin siinä liemessä”. (sukuna= rautapata)
Karjalaiset käyttivät ruoanlaitossa myös paljon kasviksia: kaalia, juureksia, marjoja ja sieniä. Varsinkin sienten käyttö oli siihen aikaan Kiikalassa tosi vähäistä, innostus sieniä kohtaan on tosin viime vuosikymmeninä lisääntynyt.
Hirssi, jota ainakin Karjalankannaksella viljeltiin, oli Kiikalassa tuolloin oudompi vilja. Ilmeisesti se oli suhteellisen tuntematon vielä 1960-luvulla, kun Kanneljärvellä syntynyt Venla Määttänen kertoi ”ko mie keitin isännälle hersryynipuuroo, se ei tienny mitä se oli eikä siitä tykänny ja sano, että elä koskaan sitä enää minulle tarjoo”. Venla oli silloin töissä Mikolassa ja isäntä oli Matti. (hersryynipuuro=hirssipuuro)
Myös karjalaisten ruoanvalmistustavoissa oli eroja kiikalalaisiin nähden: karjalaiset käyttivät leivinuunia usein, kun leivottiin leipää, piirakoita ym. Leipomisen lisäksi karjalaiset tekivät paljon uunissa haudutettuja ruokia kuten karjalanpaistia, laatikoita ja uunipuuroja. Kun uunien lämmittämiseen tarvittiin paljon polttopuita, se aiheutti alkuun pientä närää paikallisten keskuudessa.
Myöskään maan luovuttaminen siirtolaisille ei kaikkia miellyttänyt, ja kateutta herätti sekin, että siirtolaisilla oli oikeus saada paremmin vaatteita (ilmeisesti ylimääräisillä ostokorteilla), monilla kun ei tänne tullessaan ollut kuin kesävaatteet. Siitäkin kyllä kylillä oli ivailtu, että mahtoiko heillä Karjalassa ollakaan muita vaatteita. Vähitellen ”alkuasukkaat” kuitenkin hyväksyivät tilanteen ja karjalaisista tuli kiikalalaisia.
Kiikalan marttayhdistyksen perustaminen
Kanneljärven Hämeenkylän martat ryhtyivät puuhaamaan Kiikalaan marttakerhoa tammikuussa 1949. Sihteeri on kirjannut ”12.1.1949 Osa Kiikalan Hidolassa asuvia entisiä Kanneljärven Hämeenkylän emäntäväkeä kokoontui ompeluiltaan T.Määttäsen taloon. Yksimielisesti oltiin marttakerhon perustamisen kannalla. Ja päätettiin kokoontua ompeluiltoihin joka keskiviikko, siksi kunnes perustava kokous saadaan järjestymään. Rattoisasti kului ilta, tarinoinnin lomassa yhteisesti laulellen Marttojen laulukirjasta.”
Perustava kokous pidettiin 20.2.1949. Jäseniä oli vuoden lopussa 20, suurin osa karjalaista tulleita, mutta mukana oli myöskin ”kantaväestöä”. Toiminnan käynnistämiseen yhdistys sai ensimmäisenä toimintavuotenaan Kanneljärven marttayhdistykseltä 100 markan lahjoituksen. Vuonna 1963 yhdistykseen perustettu Hirvelän kyläkerho toimi useita vuosia, jonka jälkeen sen jäsenet siirtyivät Kiikalan marttayhdistyksen jäseniksi.
Kiikalan marttayhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Irja Aspelin ja sihteeri Leila Seppänen.
Marttapuku
Tärkeä asia marttojen kokoontumisissa oli pukeutuminen marttapukuun. joka oli yleensä itse ommeltu. Kankaat piti tilata Marttaliitosta, josta sai myös ohjeet ja kaavat. Viime aikoina sen käyttö Kiikalassa on vähentynyt, esimerkiksi marttailloissa ei asua enää ole juuri käytetty. Sen käyttö on rajoittunut lähinnä ”virallisempiin” tilaisuuksiin, joissa martat ovat esimerkiksi hoitaneet kahvituksia
Tekstiilitaitelija Eeva Saurio suunnitteli marttojen järjestöasun v. 1935 ja puku tuli myyntiin vuonna 1936. Puvun piti sopia sekä arkeen että juhlaan ja yhtenäisen asun tarkoituksena oli osoittaa, että jokainen martta on tapaamisissa tasa-arvoinen: kukaan ei voinut pukeutumisellaan korostaa omaa varallisuuttaan tai yhteiskunnallista asemaansa vaan martoissa kaikki olivat samanarvoisia töllin tyttärestä ruustinnaan.
Alkuperäiseen martta-asuun kuului pumpulikankainen mekko, pellavainen siniharmaa esiliina arkikäyttöön ja raidallinen esiliina juhlakäyttöön sekä huivi. Huiveja tehtiin useita eri värejä, punaisia käyttivät erityisesti karjalaiset martat.
Puvun malliin ja kankaan kuviointiin on vuosikymmenien kuluessa tehty muutoksia, mutta alkuperäinen sini-valkoinen raitakuosi on edelleen samantyyppinen. Vuonna 1984 tuli martta-asuun mekon vaihtoehdoksi paita, joita Marttaliiton pukusääntöjen mukaan voi käyttää mm. sinisten farkkujen kanssa. Myöskin miehille ja tytöille on tehty omat mallit.
Yhdistyksen toiminta käynnistyy
Alkuun marttojen toiminta oli ompeluiltoja eli kokoonnuttiin jonkun martan kotiin käsitöiden ja erilaisten ohjelmien merkeissä. Melko pian kokoontumiset kuitenkin muutettiin pidettäväksi päivällä ja sunnuntaisin ja pyhäpäivinä ”olihan se aivan luonnollistakin. Talojen emännät ja tyttäret saivat hiukan aikaa navetta- ja taloustöiden välissä. Tietysti oli myös helpompaa liikkua päiväsaikaan - kävellen, pyörällä tai kelkalla tehtävät matkat eivät varmasti houkutelleet syys- tai talvipimeällä” on eräs kauan mukana ollut martta kertonut.
Ompeluiltoihin – tai marttailtoihin, kuten niitä myöhemmin kutsuttiin - osallistuttiin alkuvuosina usein koko perheen voimin ja talviaikaan matkat tehtiin usein hevosella. Jälleen kului ilta rattoisasti tavanomaisen ohjelman puitteissa. Miesväkikin oli runsaasti edustettuna, joiden vitsit herättivät hilpeyttä.
Alkuvuosina marttojen kokoontumisissa oli runsaasti ohjelmaa: luettiin runoja, esitettiin pieniä näytelmiä, laulettiin paljon - kansanlauluista virsiin ja iltaan kuului aina myös marttalaulu. Vuosien mittaan oli monia innokkaita runonlausujia , 1900-luvun loppupuolella Elli Kirjavainen ja Riitta Laiho huolehtivat siitä puolesta.
Vuonna 1953 päätettiin pitää marttaillat kaksi kertaa kuukaudessa ja joka toisella kerralla luetaan Aleksis Kivi aiheista kirjallisuutta. Aikakirjat eivät kerro, miten tämän lukemisen kanssa kävi jatkossa.
Tärkeä osa marttailtojen ohjelmaa oli vuosikymmeniä Marttaliiton kiertokirjeiden lukeminen. Niissä oli ohjeita ja ideoita toimintaa varten. Myöskin Emäntä-lehti oli tärkeä tiedonvälityskanava. Se oli kuitenkin erikseen tilattava. Nykyisin se on Martat-lehti ja sisältyy jäsenmaksuun. Kun tiedonvälitys on muuttunut sähköiseksi, kirjeitä ei enää tule vaan martatkin saavat tiedot sähköpostina. Valitettavasti ne, joilla ei ole sähköpostiosoitetta, jäävät tämän viestinnän ulkopuolelle.
Vuosien kuluessa ovat kokoontumisajat ja –paikatkin muuttuneet.
Pyhäpäivisin kokoontumiset ovat muuttuneet arkipäivien marttailloiksi. Syitä siihen on varmaan useita, mutta ainakin kodin ulkopuolella ansiotyössä käyvät eivät olisi päässeet päivisin ja toisaalta yhä harvemmalla emännällä oli kiire iltalypsylle. Nyt 2020-luvulla ei enää yhdelläkään Kiikalan martalla ole vuosikausiin ollut lehmiä. Martat ovat kokoontuneet 1-2 kertaa kuukaudessa. 75-vuotisen toiminnan aikana näitä kokoontumisia on ollut reilusti yli tuhannen.
Ruoka ja ruoanlaitto
Ruokaan ja ruoka-aineisiin liittyvät asiat ovat olleet tärkeässä osassa koko yhdistyksen toiminta-ajan. Ensimmäinen leipomakurssi pidettiin jo perustamisvuonna. Säilöntä on ollut esillä ainakin alkuvuosina, vuonna 1952 on yhdistykselle ostettu höyrymehustin (mehumaija), sitä on vuokrattu vain jäsenille, päivävuokra 25 markkaa. Muuhun ruoanlaittoon ja ruoka-aineisiin alettiin enemmän perehtyä 1960-luvun puolivälistä alkaen: ruokiin liittyviä kursseja ja marttailtoja on pidetty kymmenittäin. Yhdessä laitettu erilaisia ruokia tai tutustuttu uusiin ruoka-aineisiin ja ruoanvalmistustapoihin. Opastajina on ollut marttapiirin kouluttajia ja muita ruoka-alan asiantuntijoita ja monia asioita on opiskeltu ihan omin voimin.
Syysnyyttärit ja puurokuu
Jokavuotiseen perinteeseen ovat kuuluneet syysnyyttärit kesän/syksyn sadosta. Tarjolla on yleensä ollut paljon kasvi ruokia ja toinen pitkä perinne on lokakuussa vastaavantyyppinen ilta, johon on tehty erilaisia puuroja naurispuurosta jälkiruokapuuroihin.
90-luvun lopulta alkaen ovat yrtit ja markkinoille tulleet uudet ruoka-aineet kuten speltti, nyhtökaura ja härkis olleet tutustumisen ja kokeilun kohteena.
Kuvassa joukko marttoja pohtimassa yrttien käyttöä. Ihmettelyn aiheena oli, miksi minttu on aikanaan ollut naisilta kielletty yrtti ja roomalaisilta sotilailtakin kielletty ennen sotaretkiä, jotta sotiminen ei unohtuisi….ja miksi miehet arabimaissa juovat niin usein minttuteetä.
Kuvassa vasemmalta Oili Siren, pöydän takana Riitta Laiho ja Salme Vahtera ja edessä Pirkko Kuusikoski, Aune Järvinen ja Hilkka Lehtinen. Tämä kuva 2000-luvulta.
Myyjäiset
Vuodesta 1950 aina 2000-luvun alkupuolelle marttojen vuoteen on sisältynyt ainakin yhdet myyjäiset. Pääsiäismyyjäisistä tuli monivuotinen perinne. Käsitöiden lisäksi myyjäisten kestosuosikkeihin kuuluivat muiden leivonnaisten ohella aina karjalanpiirakat ja totta kai mämmi. Monina vuosina on pidetty kahdet myyjäiset, alkuvuosina niissä oli myöskin ohjelmaa.
Ompelu-
ym. kursseja
1950-luvun toiminta on keskittynyt paljolti vaatteisiin. On tehty liina- ja vuodenvaatteita ja myös naisten, lasten ja miesten vaatteita. Ensimmäisen toimintavuoden aikana oli pidetty ainakin 6 ompeluiltaa, mitä niissä tehtiin – se ei ilmene pöytäkirjoista, ilmeisesti ainakin kudottiin sukkia ja muuta tarpeellista. 1950-luvulla on pidetty myös lampunvarjostin- ja rottinkityökurssit.
Vuonna 1950 martat järjestivät villakeräyksen, jonka saalis on sitten kehrättiin langoiksi marttaillassa Hyytiällä. Samana vuonna yhdistykselle ostettiin kangaspuut, joita käytettiin omilla kursseilla ja lainattiin tarvitseville.
Historiikin mukaan vuonna 1950 pidettiin ompelukurssit, jossa valmistettiin 60 erilaista naisten, miesten ja lasten vaatetta. Myöskin 1953 on pidetty viikon mittaiset ompelukurssit, jossa valmistettu 27 vaatekappaletta. Historiikki ei kerro mitä noilla kursseilla on ommeltu. Kun kankaita ja tarvikkeita oli vielä rajoitetusti saatavilla, voi olettaa, että ainakin osa töistä on ollut kierrätystä – vaikkapa isännän rippipuvusta on tehty emännälle hame tms.
Vuonna 1953 pidettiin myös 3-päiväiset vuodevaatekurssit , jossa tehtiin 3 peittoa, 3 lokeropatjaa ja tupsutyyny. Myöhemmin pidetty vielä esiliina-, yöpaita- ja hattukurssit sekä opeteltiin puseroiden ja hameiden tekoa. Vuonna 1965 ompelukurssilla on tehty työtakkeja ja 1967 3-viikkoisella kutomakurssilla tehty 32 raanua.
Ahkeria
kutojia
Monet marttojen jäsenet olivat kovia tekemään kaikenlaisia käsitöitä. Kauemmin mukana olleet martat muistelevat, että moni vanhemman polven martta kuten Aili Kivi, Lempi Hyytiä, Pirkko Kuuskoski ja Elli Kirjavainen olivat kovia kutomaan kangaspuilla pöytäliinoja, pyyhkeitä, seinävaatteita yms. Leila Hyytiä kertoi, että hänen anoppinsa Lempi Hyytiä ja Aili Kivi laittoivat yhdessä loimet ja kutoivat sitten kumpikin itselleen.
Elli Kirjavainen esittelee yhtä lukemattomista töistään
… ja tässä Lempi Hyytiän kutomakurssilla tekemä työ
Villasukkia
Marttojen toimesta on neulottu paljon villasukkia: veteraaneille, Hintan asukkaille, Kiikalan vauvoille jne. Yhdistyksen 60-vuotisjuhlan merkeissä neulottiin kaikille Kiikalassa syntyville vauvoille villasukkia, niitä tuli paljon enemmän kuin vauvoja. Samana vuonna osallistuttiin myös Marttaliiton ja Neoviuksen yhteiseen vauvasukkakampanjaan (sukkia synnytyssairaaloihin toimitettavaksi). Sukkia ja villapeittoja on kudottu myös Petroskoin lapsille.
Ajankohtaisia asioita
Marttailloissa on vuosien mittaan (käsityö-, ruoka- ja puutarha-asioiden) lisäksi ollut teemoina monia ajankohtaisia tai muuten marttoja sillä hetkellä kiinnostavia asioita:mm. peruskoulun uusi matematiikka, euro-aikaan siirtyminen, energiansäästö- ja jäteasiat, pakastimen ja mikron käyttö, Salon kuntaliitos, elintarvikkeiden lisäaineet, testamentin teko, vakuutusasiat, kuppaus, turvehoito, meikkausasioita jne.
Retkeilyä
ja teatteria
Retket ovat olleet oleellinen osa yhdistyksen toimintaa koko sen historian ajan, tosin retkien luonne ja kohteet ovat melkoisesti muuttuneet siitä, kun vuoden 1949 lopulla oli päätetty, että vuosittain tehdään kaksi retkeä: talvella rekiretki naapuripitäjään ja kesällä retkeillään polkupyörillä.
Lähiympäristöön tehdyillä lyhyemmillä retkillä on tutustuttu luontoon, ympäristöön tai kotiseutuun ja kauemmaksi on tehty yhden tai useammankin päivän retkiä – on koluttu eteläinen Suomi Vaasasta Kuopioon ja pistäydytty Ahvenanmaalla, Uumajassa ja Tallinnassa. (Kuka lieneekään hoitanut lapset ja karjan, kun emäntä matkaili jopa useamman päivän – kun ei vielä ollut maatalouslomittajia??)
Retkillä on tutustuttu erilaisiin puutarhoihin, historiallisiin ja muihin nähtävyyksiin, tehty ostoksia jne. Myöskään kulttuuria ei ole unohdettu, teatterissa on käyty ahkerasti – joinakin vuosina useammankin kerran.
Kiikalan martat ovat osallistuneet usein emäntäpäiville, joissa on jaettu marttojen taitoavaimia ja ohjelmissa on ollut paljon muutakin. Vuoden 1996 marttapäiviltä sihteeri on kirjannut ”esitettiin myös erilaisia halausmalleja: perinteinen vastakkainhalaus niin, ettei hameet rypisty”
Täysin
oppineet martat
Vuonna 1992 Kiikalassa aloitettiin Marttaliiton taitomerkkien suoritus. Tietopuolinen opiskelu tapahtui opintokerhoissa ja aiheina voivat olla kodinsisustaminen, kotiseututyö, järjestöelämä, kansainvälisyys, käsityöt, sienet, ruoka- ja ravitsemustietous, puutarha. Suoritetuista opinnoista sai taitoavaimen, suoritetuista aihemääristä riippuen ykkös-, kakkos- tai kolmosavaimen ja erikoistumisopinnoista erikoisavaimen. Ensimmäisenä vuonna avaimia suoritti 20 marttaa ja vuoteen 1998 kaikkiaan oli hankittu 75 taitoavainta, niistä kaksi erikoisavainta: Aila Ahlbreht ja Maija Nummila saivat sellaisen. Näin heistä tuli Salon Seudun Sanomien jutussa 17.10.1996 mainitut ”täysin oppineet martat”
Kuvassa taitoavainten ja merkkien saajat ylhäältä vasemmalta Mervi Alho, Helmi Alho, Ritva Jussila, Oili Siren, Leilä Hyytiä ,Anja Kauranen ja alhaalta vasemmalta Tuula Kuusinen, Anne Luukkala, Aila Ahlbrecht, Maija Nummila ja Pirkko Kuusikoski
Puutarha-asiaa
Puutarhat ja kasvimaat ovat alusta alkaen olleet tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Ensimmäinen puutarhakurssi pidettiin 1951, jolloin tehtiin puutarhasuunnitelmat kahdelle martalle. 1959 hankittiin jäsenille kukkasipuleita ja siemeniä.
Myöhemmin on leikattu omenapuita, perehdytty mansikanviljelyn uusiin menetelmiin vuonna 1969 (mansikanhoitokurssit piti olla jo 1963, mutta silloin ei vielä kenelläkään martalla ollut Kiikalassa mansikkamaata). Lämpölavakurssilla vuonna 1954 tehtiin yhddelle martalle lämpölava. Jäsenten käyttöön ostettiin yhdistykselle vuonna 1957 kasvinsuojeluruisku.
1999 istutettiin Kiikalan vanhustentalon pihaan sireenejä.
Perennat ja muut kukat ovat ainakin kerran vuodessa keskustelun ja ihastelun aiheena, kun marttajoukko menee Nummilan Maijalle. Alun perin kysymys oli taimien vaihdosta, mutta vuosien mittaan martat ovat hamstranneet Maijan kasvattamia taimia – niitä on kyllä ollutkin satamäärin.
Lähes vuosittain on yksi retkikohde ollut joku puutarha. Niillä retkillä ovat martat saaneet monenlaista tietoa niin kasvien käytöstä kuin niiden kasvatuksestakin. Tässä kuvassa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa opas esitteli yhtä omenaa: tähän omenaan se Aatami haksahti.
Muonitukset
Vuosien mittaan martat ovat muonittaneet eli laittaneet ja tarjonneet ruokaa tai kahvia eri tilaisuksissa tuhansille ihmisille. Suurin yksittäinen tapahtuma oli keväällä 1963, jolloin Kiikalan martat muonittivat Johannislundissa Jukolan viestin .
1990-luvun lopulla lisääntyivät muut muonitus-/kahvitustilaisuudet: Kiikalan metsästysseuran hirvipeijaiset, Kiikala-päivän, itsenäisyyspäivän ja veteraanipäivän kahvitukset. Näissä muonituksissa on noudatettu vuorottelua maatalousnaisten ja palokuntanaisten kanssa.
Kiikala-päivä museolla: onko kahvi sopivaa? Entä miltä pulla maistuu? Marttojen emäntä Tuula Kuusinen testaa ennen tarjoilua
Jukolan viesti helluntaina 1.-2.6.1963 Kiikalassa
Kiikalan marttayhdistyksen suurin tähänastinen urakka oli Jukolan viestin muonitus helluntaina 1.-2.6. 1963. Johannislundissa. Urakan suuruutta yhdistykselle kuvaa hyvin se, että muonitus piti järjestää 2500 ihmiselle, jäseniä yhdistyksessä oli tuolloin 36 ja palvelun piti toimia iltamyöhästä seuraavaan päivään. Viesti alkoi illalla ja päättyi seuraavana päivänä, mukana oli 154 joukkuetta, kussakin 7 viestiosuutta ja viestinviejää – kaikki miehiä. Viestiosuudet 7 ja 15 kilometrin väliltä. Naisten Venlojen Viesti tuli vasta vuosikymmeniä myöhemmin, mutta Jukolan viestin yhteydessä naisille oli yksilökilpailuna ”Venlojen juoksu”.
Ylen urheilutoimittajan selostuksesta (tässä vain selostuksesta otteita) käy hyvin selville se, että marttojen piti olla valveilla ja valmiina ruokkimaan urheilijoita ja muita paikalla olijoita läpi yön:
”Ensimmäiset viestinviejät lähtivät matkaan lauantai-iltana kello 21, yön pimetessä saapui ensimmäinen viestinviejä, aika 1.58.1, yö tummenee yhä, mutta tässäkin pimeydessä metsien ritarit löytävät rasteille, aamun sarastaessa alkoi telttakylä verrytellä, telttoja ja autoja oli satamäärin ja kun aurinko on noussut – päästään viidenteen rastiin…”
Tässä siis tilanne, jossa muonitusta hoidettiin. Martat olivat kevättalvella saaneet järjestäjiltä (Helsingin suunnistajilta) kyselyn muonituksesta. Huhtikuun 29 päivänä 1963 marttojen vuosikokouksessa oli pohdittiin, riittävätkö marttojen rahkeet. ” Kaikki olivat sitä mieltä, että kyllä täytyy yrittää, kerran on tämmöinenkin tilaisuus. Päädyimme siihen, että meidän on tiedusteltava apua ulkopuolelta, sillä meitä on marttoja liian vähän niin suureen muonitukseen: 1500 urheilijaa ja yleisöä lisäksi, yhteensä noin 2500. Toivoisimme tämän menevän läpi.”
Kevätkaudella martat suunnittelivat tapahtuman toteutusta, kävivät tutustumassa Johannislundin maastoon, hankkivat tarvittavaa kalustoa ja tarvikkeita, kyselivät apuvoimia (tarkkaa tietoa ei ole ketä kaikkia siellä oli, mutta ainakin partiolaisia siellä on ollut). Viime vaiheessa martat tekivät kotonaan ruokien valmisteluja kuten herneiden liottamista yms.
Ruokamääristä ei löytynyt merkintöjä, mutta voi vain kuvitella esimerkiksi hernesopan määrää ja mitä muuta sen lisäksi onkaan tarvittu. Puhumattakaan astioista, silloinhan ei ollut käytettävissä kertakäyttöastioita.
Kesäkuun 1.-2.päivän osalta on päiväkirjaan merkitty ” Pääsimme tässä muonituksessa loppuvaiheeseen. Johannislundin entisessä koulussa oli tämä meidän suurmuonitus. Ilma sattui oikein hyvä olemaan tänä helluntaipäivänä. Meillä oli kolme Alfa-keitintä (kysymyksessä oli kenttäkeitin eli soppatykki) sekä lisäksi saimme vielä suuret muuripadat käyttöömme, joissa laitoimme hernekeiton lopullisesti valmiiksi (Lempi Hyytiä on kertonut, että kahvikin keitettiin muuripadassa). Osa meistä meni jo aattoaamuna, toisia tuli päivällä, loput illalla miten kotiaskareistaan pääsivät tähän suurmuonitukseen. Joukossa oli myös marttatyön ystäviä meitä auttamassa. Mainitakseni kirkkoherran Rouva Vihervaara oli koko yön tiskaamassa astioita kuten monet muut.
Suuremman huolen ja vastuun kantoi tästä kaikesta yhdistyksemme puheenjohtaja Rouva Helena Heikkilä, samoin Apteekkari Ester Norkamo, Rouva Anna Karttila. Unohtaa ei sovi sitä työtä, mitä teki Kirsti Kakko tässä suuressa muonitustouhussa. Työssä oli tämän vuorokauden aikana 30-35 henkilöä.”
Martat saivat tapahtumasta kassaansa 1.160 mk ja antoivat Kiikalan kelopartiolle 25 mk avusta, muiden avun korvaamisesta ei merkintöjä löytynyt.
Lumppukeräys
1970- luvulla marttoja kehoitettiin koluamaan vinteistä ja komeroista tarpeettomat tekstiilit lumppukeräykseen. Keräystä tehtiin ympäri Suomea ja silloin ”lumppujunat” toimivat kokoamispaikkoina. Keräyksen tavoitteena oli korvata ulkomailta tuotu lumppu kotimaisella.
Kiikalassakin ryhdyttiin toimeen keväällä 1975 : Kuuskosken Pirkko oli traktorikuskina ja Hyytiän Leila peräkärryssä keräämässä lumppusäkkejä teiden varsilta, ennakkoon oli pyydetty jättämään säkit näkyvälle paikalle. Leilan kertoman mukaan lumppuja kertyi kaksi peräkärryllistä, jotka sitten tyhjennettiin Kaukon liiteriin.
Vuonna 1982 järjestivät martat toisen lumppukeräyksen - silloin Emmaus-liikkeen hyväksi.
(Huom. lumppu tunnetaan nykykielellä myös poistotekstiilinä. Kysymyksessä ei ole huonotapainen nainen )
Vuonna 1972 Marttaliitto lähetti terveellistä ruokaa koskeva viestin martoille. Ensimmäiseksi viesti vietiin kuitenkin presidentti Urho Kekkoselle.
Kuntoilua
Terveellinen ruoka, kunnon ylläpito ja vastaavat asiat ovat olleet useina vuosina marttojen toiminnassa. Vuonna 1969 päätettiin osallistua 70 kilometrin ”kuntokulkemiseen”, 1976 opastettiin marttoja kilojen karistamiseen ”laihdu viisaasti” teemalla ja vuonna 1999 päätettiin osallistua ”luut lujaksi”-kampanjaan ja sitä varten hankittiin jäsenille kuntokortit. Tavoitteena oli kirjata kuntosuorituksia, liikuntaa piti harrastaa vähintään kerran viikossa. Herääpä kysymys: kuinka ahkerasti kortteja on täytetty?
Vuosijuhlia
Yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa vuonna 1999 Leila Hyytiä sai Marttaliiton hopeisen ansiomerkin. Samassa juhlassa ojennettiin myös 50-vuotismarttamerkit Aili Kivelle, Aili Seppäselle ja Lempi Hyytiälle.
Kuvassa Leila Hyytiä saamassa ansiomerkkiään. Taustalla Pirkko Kuusikoski. Leila on yhdistyksen pitkäaikaisin puheenjohtaja ja ollut 90-luvulla Varsinais-Suomen marttapiiriliiton hallituksessa 4 vuotta. Anoppinsa Lempi Hyytiän ”imussa” Leila tuli mukaan marttojen toimintaan jo 1970-luvun alussa ja on siitä lähtien yhtäjaksoisesti ollut aktiivisti toiminnassa mukana yli 50 vuotta ja niistä yli 30 vuotta luottamustehtävissä sekä puheenjohtajana että sihteerinä.
Kun yhdistys täytti 60 vuotta järjestettiin Kiikalan kirjastossa marttojen töitä ja toimintaa esittelevä näyttely. Paikalla oli myös entisiä puheenjohtajia. Kuvassa vasemmalta Elli Kirjavainen, Irja Jussila, Leila Hyytiä ja Pirkko Kuusikoski
On kilpailtukin…
Kottikärryviesti 1965
Kärryillä lastina 3 tyhjää kaljakoria, jotka piti pitää pystyssä ja pinossa. Martat jäivät viestissä viimeiseksi, syytäkin seliteltiin – huonot kärryt ja vilpilliset kilpailijat….
Pitäjän työmestaruuskilpailu vuonna 1953
pidettiin yhdessä maatalousnaisten kanssa.
Kilpailulajit: kehräys, pyyheliinan valmistus, ruoanvalmistus, miehen paidan silitys ja housujen prässäys. Mitkähän olisivat kilpailulajit tänä päivänä?
-----------------------------------------------------------------------------
Marttalaulu
Päivä kun paistaa pirttihin pieneen,
työtäni teen, olen onnellinen
:,:kylvän ja kitken peltoni laitaa,
luojalta kasvua toivoellen:,:
Turmako
veisi mun taimeni nuoret,
kylmäänkö kukkani kuihtua vois?
:,: taivas kun hiljaa suo kasteen viljaa,
kuinka ei maaemo lahjojaan sois:,:
Syntymämaallensa
kortensa kantaa,
marttojen työ, kodin hiljainen työ,
:,:hyyt sumut haihtuu, yö valoks vaihtuu,
uskoa, toivoa maan sydän lyö:,:
Päivä
kun paistaa pirttihin pieneen,
työtäni teen, olen onnellinen
:,:kylvän ja kitken peltoni laitaa,
luojalta kasvua toivoellen:,:
( Anna Kaitila/saksalainen kansansävel)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti