Kiikalan Suojeluskunnan Lotta Svärd-naisosasto

(lähde Kiikalan Historia-kirja)

Käytännön toiminta paikallisosastoissa

Ompeluillat säännöllisenä toimintamuotona

Lotaksi voi päästä 17 vuotta täytettyään. Jokaisen lotan tuli kuulua johonkin jaostoon (muonitus-, lääkintä-, varus- sekä keräys- ja kansliajaosto) ja osallistua sen mukaisesti käytännön toimintaan. Paikallisosastojen tärkein toimintamuoto oli kuitenkin kaikki lotat yhteen koonnut ompeluilta, joita järjestettiin jopa kerran viikossa, mutta ainakin pari kertaa kuukaudessa. Muun toiminnan lisääntyessä työiltojen osuus kokonaistoiminnassa väheni, mutta sotavuosiin saakka ompeluillat pysyivät tyypillisimpänä työmuotona. Lottien velvollisuus oli osallistua näihin työiltoihin.

Ompeluilloissa lotat valmistivat varusteita suojeluskuntalaisille,

korjasivat niitä tai valmistivat tuotteita myyjäisiin. Myös omia lotta-asuja tehtiin näissä työilloissa. Käsitöiden lisäksi ompeluilloissa laulettiin sekä luettiin kirjallisuutta, erilaisia ohjekirjoja tai järjestön äänenkannattajaa Lotta Svärdiä. Lisäksi luettiin keskusjohtokunnalta tulleet kiertokirjeet ja ilmoitukset. Koska työiltoihin osallistuminen oli pakollista, niiden kautta oli mahdollista välittää tehokkaasti informaatiota, kasvattaa jäseniä

lotta-aatteeseen ja lujittaa ryhmähenkeä.

Lottien ompeluseura 1930-luvulla. (Lottamuseo)

Lotta Svärdin tyttötoiminta

Tyttötyön organisoiminen

Järjestötoiminnan pitkäjänteisyyden kannalta on tärkeää kasvattaa

uutta sukupolvea toiminnan jatkajaksi. Kansallisuusajattelussa

sukupolvien välinen yhteys on keskeinen elementti. Lottajärjestön

tyttötyön viriämisen taustalla vaikutti myös se konkreettinen

seikka, että monet jäsenistä olivat opettajia ja näin ollen

ammatillisestikin kiinnostuneita kasvatustyöstä.

Suunnitelmallinen tyttötyön kehittäminen aloitettiin 1930-luvun

alussa, ja erityisesti Fanni Luukkonen oli asiassa aloitteellinen.

Paikallisesti tyttötyötä oli kehitelty 1920-luvun lopulta alkaen.

Ensimmäiset valtakunnalliset neuvottelupäivät tyttötyön ohjaajille

järjestettiin vuonna 1934 ja ensimmäiset valtakunnalliset kurssit

vuonna 1936. Vuonna 1937 opettaja Saara Forsius palkattiin Lotta

Svärdin tyttötyön ohjaajaksi, jonka tehtäväksi tuli kurssittaa

paikallisosastojen ohjaajia. Seuraavana vuonna alkoi ilmestyä

Pikkulotta-lehti, jota Forsius niin ikään toimitti.

Tyttötyön leviäminen ja tavoitteet

Lotta Svärd Kangasniemen paikallisosaston tyttöosaston voimistelijat. (Lottamuseo)

Pikkulotaksi pääsi 8-vuotiaana ja jäsenenä oltiin 16-vuotiaiksi.

Pikkulottana olosta oli se käytännön hyöty pyrittäessä

aikuisjäseneksi, ettei koeaikaa tarvittu. Pikkulottatoiminta laajeni

nopeasti 1930-luvulla, ja erityisen suosittua se oli Pohjois- ja Itä-

Suomessa ja maaseudulla. Kaupungeissa oli enemmän tarjontaa

vapaa-ajan toiminnasta, ja esimerkiksi partiotoiminta vastasi varsin

pitkälle pikkulottatoimintaa. Lottajärjestössä ei haluttu kilpailla

partion kanssa, ja partiojärjestö puolestaan vierasti tyttöjen

osallistumista maanpuolustusvalmennukseen. Vuonna 1938

pikkulottia oli noin 24 000, kun varsinaisia lottia järjestöön kuului

hieman yli 100 000.

Pikkulottien tunnuslause oli “Ilomielin valmiina palvelemaan, kun

kutsuvi syntymämaa.” Tämän mukaisesti tyttötyön tavoitteena oli

kasvattaa tytöistä kestäviä ja vahvoja naisia, joita yhdisti ja

luonnehti isänmaanrakkaus ja maanpuolustustahto. Lapsi- ja

nuorisotyön avulla maanpuolustushenki ja -valmius haluttiin ulottaa

myös niihin yhteiskuntapiireihin, joihin varsinainen lottatyö ei

ulottunut. Tämän vuoksi pikkulotaksi hyväksyttiin helpommin kuin

aikuisjäseneksi.

Tyttötyön sisältö 1920- ja 1930-luvuilla

Pikkulottain kultaiset sanat. (Lottamuseo)

Tytöt eivät jakautuneet jaostoiksi aikuisten tavoin, mutta muutoin toimintaa ohjasivat samat periaatteet ja muodot. Aikuisten tapaan paikallisosastojen tärkein työmuoto olivat työillat, joissa askartelun ja käsitöiden ohella luettiin Suomen historiaa ja isänmaallisia tarinoita sekä laulettiin. Ohjelmassa oli myös Lotta Svärdin sääntöjen ja “Pikkulotan kultaisten sanojen” opettelua.

Omiin ja aikuisten iltamiin harjoiteltiin lauluja, näytelmiä ja runonlausuntaa. Liikunnalla ja urheilulla oli myös keskeinen sija tyttöjen toiminnassa. Kyse oli siis varsin tavanomaisesta kerhotoiminnasta, jolla kuitenkin oli vahva aatteellinen perusta.

Aikuisten toimintaa tuettiin monin eri tavoin, ja samalla tapahtui kasvaminen aikuisjäseneksi. Tytöt hoitivat vapaussodan sankarihautoja, auttoivat kaatuneiden omaisia ja keräsivät avustuksia invalideille. Tytöt osallistuivat myös järjestön varainkeruuseen auttamalla lottakahviloissa ja -kioskeissa, järjestämällä omia juhlia ja tuottamalla ohjelmaa aikuisten järjestämiin tapahtumiin.

Tyttötyö sotavuosina

Vuosina 1939–1944 sodan luomat olosuhteet muuttivat lottatyttöjenkin toimintaa. Uutta oli se, että toiminta sai jalansijaa myös pääkaupunkiseudulla. Yleisessä isänmaallisessa ilmapiirissä tyttöosastojen jäsenmäärä kasvoi merkittävästi: vuoden 1940 lopun 28 000:sta lähes 50 000:een vuoden 1943 loppuun mennessä. Kouluhallituksen arvostuksesta Lotta Svärdin tyttötyötä kohtaan kertoo se, että oppikoulujen yhteyteen sallittiin tyttöosastojen perustaminen, mikä edesauttoi jäsenmäärän kasvua.

Työilloissa tytöille annettiin kansalaiskasvatusta, ja perinteiseen tapaan tytöt myös urheilivat, mutta sodan olosuhteissa ei ollut mahdollista häiriintymättömästi jatkaa harrastustoimintaa, vaan tytöiltä alettiin odottaa aiempaa enemmän vastuun kantamista sodan vaatimissa tehtävissä. Heitä alettiin ohjata jaostotehtäviin ja heitä otettiin mukaan aikuisten lottien työiltoihin ja jaostotoimintaan.

Tytöt suorittivat avustavia tehtäviä kotirintamalla lottien liikeyrityksissä, sotasairaaloissa, varushuollossa, muonituksessa ja toimistotyössä. Vanhimmat saattoivat myös osallistua ilmavalvontaan. Lisäksi tytöt osallistuivat sodasta kärsimään joutuneen siviiliväestön avustamiseen. He myös avustivat sankarihautajaisissa ja hoitivat sankarihautoja. Tytöt osallistuivat erilaisiin keräyksiin ja sotavuosille tyypillisiin talkoisiin.

Yleisötilaisuudet varainkeruun muotona, lottahengen luojina ja pr-tilaisuuksina

Lottien paikallisosastot keräsivät varoja omaan ja suojeluskuntatoimintaan järjestämällä juhlia, iltamia, arpajaisia ja retkiä. Varojen keräämisen ohella tilaisuuksien kautta vahvistettiin lottahenkeä ja levitettiin maanpuolustusaatetta paikallisesti. Itsenäisyyspäivä ja vapaussodan päättymisen muistopäivä 16. toukokuuta olivat hyvin juhlallisia muistopäiviä. Tilaisuuksia järjestettiin myös esimerkiksi koko lottajärjestön ja oman paikallisosaston merkkipäivinä, äitienpäivänä, Lotan päivänä 12. toukokuuta ja juhannuksena. Myös piireissä järjestettiin juhlia esimerkiksi itsenäisyyspäivänä ja vapaussodan päättymisen muistopäivänä.

Iltamat olivat tehokkain tapa kerätä varoja paikallisosastolle. Päävastuu järjestämisestä oli huvitoimikunnalla, jonka tuli seurata keskusjohtokunnan ohjeita. Iltamien ohjelman tuli lujittaa isänmaallisuutta ja maanpuolustustahtoa. Tanssimista keskusjohtokunta ei katsonut hyvällä, mutta käytännöksi muotoutui se, että vakavan ohjelman jälkeen oli tunnin verran tanssia. Jos iltamat järjestettiin suojeluskunnan nimissä, tanssi ei muodostunut ongelmaksi.

Kulttuuri ja liikunta-aatetta ilmentämässä ja virkistystä tuomassa Iltamien yhteydessä esitettiin usein näytelmä, ja paikallisosastoista löytyi innokkaita näyttelijöitä ja ohjaajia. Esitettävien näytelmien tuli edustaa oikeaa arvomaailmaa, ja sopivien näytelmien puute synnytti suojeluskuntien ja lottajärjestön oman näytelmätuotannon. Tunnetuin näytelmiä laatineista lotista oli Hilja Riipinen. Isänmaallinen musiikki oli sopivaa iltamaohjelmaa, ja lotat perustivatkin innokkaasti kuoroja, niin että 1930-luvun puolivälissä niitä oli parisataa eri puolilla Suomea.

Liikunta ja urheilu kuuluivat keskeisesti 1900-luvun alun suomalaiseen järjestötoimintaan. Lottien ohjelmaan liikunta otettiin 1920-luvun puolivälissä ja se nähtiin paitsi virkistyksenä myös osana maanpuolustustyötä. Suojeluskunnissa urheilua harrastettiin heti alusta alkaen ja ohjelmassa oli hiihtoa, pesäpalloa, yleisurheilua ja ammuntaa. Lotta Svärdissä suosittiin aluksi erityisesti voimistelua ja sen rinnalla pesäpalloa ja suunnistusta. Myös soutu, koripallo ja juoksu kuuluivat lajivalikoimaan, mutta ampumista ei suosittu edes urheilulajina. Suojeluskunnissa suosittiin urheilukilpailuja, mutta naisille kilpaurheilua pidettiin luonnottomana. Tätä mieltä oli erityisesti suojeluskuntaurheilun kehittäjä Lauri Tahko Pihkala, joka kuului myös Lotta Svärdin keskusjohtokunnan asettamaan urheilutoimikuntaan. Hänen kannastaan huolimatta lottien ohjelmaan tuli vähitellen myös kilpailumuotoista toimintaa, koska sitä pidettiin tehokkaana keinona innostaa jäsenkuntaa liikkumaan.

Ensimmäiset lottien valtakunnalliset hiihtokilpailut järjestettiin vuonna 1928. Lottien liikunta-aktiivisuutta on mahdollista arvioida esimerkiksi hiihto- ja kävelymerkin suorituksista. Vuoteen 1938 mennessä liikuntamerkin oli suorittanut noin kolmannes lotista.

Paikallisosastojen yritystoiminta

Alusta alkaen varainhankinta oli yksi lottien keskeisistä toimintamuodoista. Rahaa kerättiin omaan ja suojelukuntien toimintaan keräyksin, arpajaisin ja iltamin. Nämä eivät kuitenkaan taanneet vakaata tulovirtaa, mistä johtuen 1930-luvun alusta alkaen toimintaa alettiin monipuolistaa. Paikallisosastoissa siirryttiin keskusjohtokunnan ohjeistamana harjoittamaan liiketoimintaa. Keskusjohtokunnalla itsellään ei ollut 1930-luvulla Kankaanpään harjoituskeskuksen kenttäkauppaa lukuun ottamatta omaa liiketoimintaa.

Lottia alettiin suunnitelmallisesti kouluttaa yrittäjyyteen, ja pian lottaosastoilla oli hoidettavinaan ravintoloita, kioskeja, kahviloita, matkustajakoteja ja retkeilymajoja. Yritystoiminta sai tuulta siipiensä alle usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Toiminnan kannattavuutta lisäsi se, että lottatyövoima oli ilmaista ja osaavaa, olihan lottia koulutettu jo 1920-luvulta alkaen muonituksessa.

Yritystoiminnan voittoja ohjattiin huomattavassa määrin suojeluskuntien tukemiseen, mutta tukea annettiin myös työpanoksena: esimerkiksi vuonna 1938 lotat tekivät

suojeluskunnille noin 90000 työpäivää esimerkiksi muonittamalla ja lahjoittivat nykyrahassa noin puolitoista miljoonaa euroa. Rahaa saatiin paitsi yritystoiminnasta myös erilaisista keräyksistä. Rahaa käytettiin suojeluskuntalaisten varustamiseen ja myöhemmin myös suojeluskuntatalojen rakentamiseen. Toki myös omia lottataloja rakennettiin.

Lotta Svärdin lakkauttaminen

Marraskuun 1944 alussa tapahtuneen suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen alkoi näyttää ilmeiseltä, että Lotta Svärdille kävisi samoin. Valtioneuvosto lakkautti Lotta Svärd r.y.:n alayhdistyksineen 23. marraskuuta 1944. Lakkautus koski kaikkiaan noin 240 000 lottaa ja pikkulottaa. Lottapukujen ja järjestötunnusten käyttö kiellettiin.

Lotta Svärd -järjestön lopettajaiset Kaavin kirkonkylässä syksyllä 1944. (Lottamuseo)

Lotat ehtivät pelastaa osan omaisuudestaan tekemällä lahjoituksia paikallis- ja piiritasolla sekä ohjaamalla varoja lokakuussa 1944 perustamaansa Suomen Naisten Huoltosäätiöön. Se osa omaisuudesta, jota ei ehditty lahjoittaa ennen lakkauttamista, jouduttiin luovuttamaan Suomen valtiolle. Myöhemmin nämä varat ohjattiin varta vasten perustettuun Alli Paasikiven Säätiöön, jonka tehtäväksi määriteltiin kotiin ja perheeseen liittyvän tutkimuksen tukeminen.

Omaisuuden lisäksi lottaosastojen tuli luovuttaa arkistonsa. Tämä aiheutti pelkoa, koska ei tiedetty, mihin tietoja käytettäisiin. Tämän vuoksi osa arkistoaineistosta – erityisesti jäsenluetteloita – tuhottiin. Arkistoja ja paikallisosastojen muuta aineistoa myös piilotettiin. Valtiolle luovutettu arkistoaines järjestettiin ja sijoitettiin Sota-arkistoon. Myös yksittäiset lotat tuhosivat ja piilottivat omasta lottahistoriasta kertovia esineitä ja dokumentteja.

Heti sodan jälkeisinä vuosina äärivasemmiston keskuudessa eli epäily, että lotat pyrkivät jatkamaan toimintaansa erilaisissa peitejärjestöissä. Tarkkailun kohteena oli erityisesti marraskuun 1944 alussa perustettu Työmaahuolto r.y., joka muonitti Lapin jälleenrakennustyömaita ja tarjosi näin työtä erityisesti kotinsa menettäneille siirtolotille. Työmaahuoltoa kuvailtiin “syksyllä 1944 lakkautetun oikeistopolitiikan amatsonitukijärjestön Lotta-Svärdin naamioiduksi jatkajaksi”.

Lottia ilmavalvontatehtävissä Kiikalan Kirkonkylän

Seurojentalon mäessä.