Anna Josefina Silvén o.s. Brummer Johannislundin patrunessa
Anna Josefina Brummer syntyi Porissa 24. päivä huhtikuuta vuonna 1872. Hänen vanhempansa olivat Vaasassa 12.2.1837 syntynyt leipurimestari Frans Oskar Brummer ja Porissa 15.6.1846 syntynyt Edla Josefina Wikstedt.
Brummerin bagerin reklaami Björneborgs Tidining -lehdessä, joka on julkaistu 22.12.1883. Lähde: digitoidut sanomalehdet.
Anna Silvénin yhteys kahteen suomalaiseen
somerolaislähtöiseen lasinpuhaltajasukuun
Lyhyt luotaus Anna Brummerin Edla-äidin sukutaustaan kertoo meille hänen yhteydestään kahteen suomalaiseen lasinpuhaltajasukuun. Tiedostiko, tai tiesikö Anna Silvén tämän, kun hän Herman-puolisonsa ja lastensa kanssa muutti Ähtäristä Kiikalaan Johannislundin lasitehtaalle? Todennäköisesti hän tiesi, mutta vaikuttiko se hänen perheensä valintaan jollakin tavalla, sitä emme tiedä.
Annan Edla Josefina -äiti, Margaretha Catharina omaa sukua Hartlin, edusti somerolaista Åvikin lasitehtaalta opin saanutta Hartlinin lasinpuhaltajasukua. Hänen isänsä oli lasinpuhaltaja Paul Michelsson Hartlin (s. 2.10.1778 Åvik Somero, k. 13.1.1837 Torsnäs, Porin maalaiskunta). Paul Michelssonin isä Michael Johansson oli syntynyt Someron Vähä-Vilukselan kylässä Näyskän talossa 27.9.1736. Nuoruusvuosinaan Johansson oli hakeutunut Åvikin lasitehtaalle ja saanut siellä saksalaisilta lasinpuhaltajilta opin ammattiin. Åvikin aikana hän on ottanut käyttöön Hartlin sukunimen.
Wikstedt -sukunimen Edla Josefina oli saanut Margaretha Catharina -äitinsä kautta, joka oli solminut avioliiton lasinpuhaltaja Gustaf Herbert (Heribert) Wikstedtin (s. 2.2.1811 Mariedal Sipoo, k. 13.4.1835 Tuorsniemi Porin maalaiskunta) kanssa vuonna 1833. Gustaf Heribert menehtyi 24 vuoden ikäisenä. Gustaf Herbertin isoisä Eric Wikstedt oli syntynyt Someron Lahden kylän Lahden kartanon Urpolan torpassa 20.12.1755. Lahden kartanon Jacob Reinhold de Pont (Depong) oli perustanut Åvikin lasitehtaan vuonna 1748.
Iän karttuessa Urpolan torpan pojat Abraham ja Eric hakeutuivat Åvikin lasitehtaalle ja he kuuluivat niihin ensimmäisiin suomalaisnuorukaisiin, jotka saivat lasinpuhaltajanopin tehtaan saksalaisilta mestareilta. Åvik muodostikin tässä suhteessa poikkeuksen Suomen lasitehtaiden ketjussa, se lienee ollut ainoa jossa 1700-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvun alkupuoliskolle ulkomaalaiset, nimenomaan juuri saksalaiset puhaltajamestarit, kouluttivat suomalaispoikia lasinpuhaltajuuden saloihin. Sukunimet Hartlin ja Wikstedt lienevät saksalaisten Michael Johanssonille ja Eric Urpolalle Åvikissa antamat.
Vastaamme tulee vielä yksi Johannislundiin ja Anna Silvéniin liittyvä yksityiskohta. Toiminta Johannislundin lasitehtaalla alkoi syys- lokakuussa 1813 ja kaksi tehtaan neljästä ensimmäisistä puhaltajista olivat Eric Wikstedtin pojat; Johannes Wikstedt, joka tuli Johannislundiin 15.9.1813 ja Johan Christopher Wikstedt, joka tuli Johannislundiin puolitoista kuukautta myöhemmin, 30.10.1813. Johan Christopher oli Gustaf Herbert Wikstedtin isä.
Avioliitto Herman Mathias Silvénin kanssa
Jossakin vaiheessa, ilmeisesti 1890-luvun viimeisinä vuosina, tai heti 1890-luvun ensimmäisenä vuotena, Anna Brummer kohtasi Joensuussa 20.2.1860 kauppiaan poikana syntyneen Herman Mathias Silvénin. Heidän kohtaamisensa saattoi tapahtua Porissa tai Vaasassa, jonne Silvén oli työn perässä muuttanut vuoden 1889 huhtikuussa saatuaan Waldemar Schaumanin1 liikkeen konttorista yhdistetyn kassanhoitaja-kirjanpitäjän toimen. Silvén oli ollut Vaasassa vastaavissa työtehtävissä aikaisemminkin Herman Finellin ja Emil Asplundin liikkeissä vuosina 1884 ̶ 1887.
(20. helmikuuta 1882 Waldemar Schauman oli jättänyt Nikolainkaupungin (nykyisen Vaasan kaupungin) hallitukselle hakemuksen, jossa hän pyytää lupaa harjoittaa liiketoimintaa omissa nimissään. Schaumanin liiketoiminnan ydin lienee ollut laivaustoiminta, logistiikka.)
Helmikuun 25. päivä vuonna 1892 Herman Mathias Silvén ja nuori Anna Josefina o.s. Brummer katsoivat toisiaan syvälle silmiin ja lausuivat läheistensä todistamana toinen toisilleen sanan tahdon. Avioliittoon vihkiminen tapahtui morsiamen kotona Porissa.
Kesäkuussa 1892, kolmisen kuukautta avioliiton solmimisen jälkeen tuore aviopari Silvén jätti Vaasan. He muuttivat Ähtäriin, joka oli jo tullut Silvénille tutuksi noiden kahden Vaasassa vietetyn kauden välissä. Herman oli saanut jälleen toimen Inhan rautatehtaalta nimikkeellä konttoristi, mutta työnkuva oli käytännössä hyvin laaja; siihen kuului myös tehtaan suomenkielinen kauppakirjeenvaihto, kirjanpito sekä metsän osto sahalle ja vientipuutavaran lajittelu. Inha oli Hankaveden rannalla vuonna 1851 toimintansa aloittaneen järvi- ja suomalmia jalostaneen rautatehtaan synnyttämä vireä yhteisö. Inhan teollisuuskeskittymä oli Ähtärin Hankaveden rannalla vuonna 1851 toimintansa aloittaneen järvi- ja suomalmia jalostaneen rautatehtaan synnyttämä vireä yhteisö.
Inhassa Silvénin perhe kasvoi kahdella lapsella. Esikoispoika Bjarne syntyi vuonna 1894 ja kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1896 Bjarne-poika sai sisaren, kun Margit-tyttö syntyi.
Johannislundiin
Syksyllä 1897 Herman Silvénin silmiin sattui Inhassa lehti-ilmoitus, jossa haettiin konttoristia Johannislundin lasitehtaalle. Hänellä ei ollut mitään kokemusta lasiteollisuudesta, mutta jo lähes 20 vuoden kokemus liike- ja yritystalouden konttorinhoidosta ja kirjanpidosta. Hän päätti hakea tointa.
Vilho Annala kirjoittaa Johannislundin historia -teoksessaan Silvénin perheen matkustaneen Johannislundiin vettä vihmoavana harmaana lokakuisena päivänä. Matka kulki Ähtärin Inhasta Urjalan Humppilaan junalla, josta matkaa jatkettiin kestikievareiden hollikyydeillä. Matka Humppilasta Johannislundiin oli noin 70 kilometriä, joten siinä välissä jouduttiin varmasti yöpymään yö tai kaksi. Annala kirjoittaa myös, että Silvén aloitti toimensa 13. päivä lokakuuta.
Annalan kirjoittama on varmasti oikein, koska hänellä on kirjoitustyönsä aikana ollut mahdollisuus haastatella Anna Silvéniä. Ähtärin ulosmuuttaneiden kirjassa Silvénin perheen muuttokirjaus on kuitenkin kirjattu päivälle 7.12.1897 ja Kiikalaan muuttaneissa on kirjaus kirjoitettu vuoden viimeiselle päivälle, 31.12.1897.
Johannislundissa Silvén tarttui välittömästi kiinni työhön ja ryhtyi käytännössä johtamaan lasitehdasta. Vanhan, ja jo aktiivisemmat vuotensa kuluttaneen nimellisen johtajan Karl Vilhelm von Torckenin ote alkoi auttamatta kirvota tehtaan johtamiseen liittyvistä rutiineista, ja joskus hyvinkin nopeasti eteen tulevien asioiden nopeasti tehtävistä ratkaisuista.
Heti ensimmäisenä vuotenaan Silvén sai tehtaan tuotannon tuplaantumaan edellisten vuosien tuotantomääriin verrattuna. Hän huomasi tehtaan mahdollisuudet, ja se johtikin hänet keskusteluun tehtaan osto mielessä Norstedtin perikunnan kanssa. Lasitehtaan pitäminen perikunnan hallussa tuotti sille vaikeuksia ja muodosti ongelman perinnön jaon suorittamiseen.
Kun Silvéneiden tulemisesta Johannislundiin oli kulunut vasta vajaa vuosi, tuli heille mahdollisuus ostaa lasitehdas. Elokuun 20. päivä 1898 allekirjoitetulla kauppakirjalla Johannislundin lasitehtaan omistajuus siirtyi Herman Silvénin ja hänen kälynsä porilaisen kauppiaan Aksel Karlssonin omistukseen. Voimakastahtoinen Anna Silvén seisoi Herman-puolisonsa rinnalla tukien ja vahvistaen tämän uskoa Johannislundin menestykseen.
Johannislundissa Silvénin perhe kasvoi vielä neljällä lapsella. Lapsista kaksi poikaa menehtyi nuorukaisina. Toisen pojista vei sairaus ja toisen kotijärvi hukkumiskuoleman myötä.
Kun Herman Silvén vuonna 1913 menehtyi, jäi lasitehdas ja maatila Anna-lesken vastuulle. Vanhin perheen lapsista, 18-vuotias Bjarne, oli aikuistumisen kynnyksellä oleva nuorukainen, mutta vielä melko lailla tietämätön lasitehtaan asioista. Anna-lesken kanssa oli pitkälti sama tilanne. Hänen työnään oli ollut kodin hoito ja kuudesta lapsesta huolehtiminen. Herman-isän kuollessa nuorin perheen lapsista oli alle kolmevuotias Irmild-tyttö.
Anna Silvénin kohdattua Johannislundin realiteetin hän päätti tarttua härkää sarvista, eikä luovuttaa. Liikemiestaitoihin, tai tässä tapauksessa liikenaistaitoihin perehtymiseksi hän kääntyi lankonsa, kauppias ja liikemies Aksel Karlssonin puoleen.
Tuotanto tehtaalla jatkui ja sujui osaavien puhaltajien ja muun henkilökunnan voimalla entiseen malliin. Herman Silvénin mieleen oli useamman kuin yhden kerran tullut ajatus luovuttaa ‒ myydä Johannislund pois. Vaikka tilanne vuonna 1913 oli taloudellisestikin vaikea, Anna-leskelle ei tullut ajatusta luovuttaa ja heittää miehensä tekemä viidentoista vuoden työ hukkaan. Ei, hän päätti jatkaa.
Vielä ennen vuoden 1913 päättymistä Anna Silvén katsoi jo pärjäävänsä Johannislundissa yksin, ilman Aksel Karlssonin apua. Perheen Bjarne-poika oli myös koko ajan ajanut itseään sisälle Johannislundin asioihin ja lasinvalmistuksen saloihin.
Anna Silvénin yhteiskunnallisiin toimintoihin kuuluivat muun muassa Lotta Svärd järjestön Kiikalan paikallisosasto, jonka perustamiskokouksessa 20.2.1920 hänet valittiin osaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän lienee kuulunut Kiikalan paikallisosastoon koko sen elinkaaren ajan ̶ runsaat 24 vuotta, syksyyn 1944. Puheenjohtajuuksia hänellä on ollut myös 1930-luvulla.
Toinen merkittävä yhteiskunnallinen järjestö, jonka aktiivisena jäsenenä hän vaikutti, oli Kenr. Mannerheimin Lastensuojeluyhdistys, sen Kiikalan osasto. Yhdistyksen Kiikalan osasto on perustettu vuonna 1927. Yhdistyksen kymmenvuotiskokouksesta (28.3.1937) kertovassa lehtiartikkelissa (Salon Seudun Kunnallislehti 1.4.1939) kerrotaan Anna Silvénin toimineen tuohon mennessä yhdistyksen talousvaliokunnan puheenjohtajana yhdeksän vuotta.
Anna Silvén oli voimakastahtoinen nainen, ehkä aavistuksen itsepäinenkin matriarkka, jonka matriarkaattiaa oli ilman muuta kasvattanut Herman-puolison varhainen kuolema, sekä vastuu lapsista ja etenkin alkuaikoina, 1910-luvun viimeisinä vuosina, jo pelkästään yleismaailmallisen tilanteen johdosta erilaisten vaikeuksien kanssa kamppailevan lasitehtaan johtaminen.
Anna Silvénin kohtaaminen herätti varmasti kunnioitusta kaikissa hänet tavanneissa ihmisissä, ei yksin Johannislundin omassa väessä. Poika Bjarne hoiti tehtaan johtamisen päivittäiset rutiinit. Anna-äiti pysytteli taustalla, pitäen kuitenkin kaikki langat käsissään. Kylän raitilla häntä ei kovinkaan paljon nähty.
Vasemmanpuoleinen kuva Anna Silvénistä on otettu todennäköisesti 1930-luvulla. Kuva kirjoittajan arkisto. Oikeanpuoleinen kuva on vuodelta 1947. Kuva on osasuurennos laajemmasta kuvasta. Kari Mäkisen arkisto.
Kuva päärakennuksen ̶ patruunin edustalla 1950-luvun ensimmäisinä vuosina (kuvassa oikealla oleva auto Ford Custom on todennäköisesti vuosimallia 1950). Henkilöt oikealta lukien Bjarne ja Anna Silvén sekä kaksi tunnistamatonta miestä. Kuva kirjoittajan arkisto.
Vasemmanpuoleisessa kuvassa Anna Silvén seuraa uudenvuoden tinan valua, jota suorittaa tyttären tyttären poika. Kuva on 1950-luvun puolivälistä. Kuva kirjoittajan arkisto.
Oikeanpuoleinen kuva saattaa ajoittua Anna Silvénin 80-vuotispäivään ja olisi näin ollen otettu vuonna 1952. Kuva kirjoittajan arkisto.
Vuonna 1958 Johannislundin maatilan työnjohtajana, pehtoorina, aloitti kiikalalainen maanviljelyskoulun käynyt nuorimies Esko Kivi. Toukokuun 27. päivä 1958 Kiven konttorihuoneessa soi puhelin, johon hän vastasi. Puhelu tuli Kiikalan kirkolta ja soittaja pyysi Kiven välittämään Johannislundin patrunessalle tieto, että ruustinna Alve on kuollut. Kivi lähti konttorin kulmalta astelemaan kohti patruunia loivasti ylösnousevaa tietä pitkin.
Oven varovaiseen koputukseen vastattiin kuuluvasti: ”Sisään.” Kivi astui yli kynnyksen, paljasti päänsä ja sanoi: ”Kirkolta soitettiin, että patrunessa on kuollut.” Samantein tuli kipakka vastaus vähän korotetulla äänellä: ”MITÄ!” Kivi huomasi munauksensa ̶ hän oli sekoittanut hermostuksissaan rouvien asemaa ilmaisevat sanat patrunessa ja ruustinna. Niskaa alkoi kuumottamaan ja hän olisi kaikkein ensimmäiseksi halunnut valahtaa edessä olevan lattian rakoon.
Vuoden 1958 kesä oli kääntynyt syksyyn, kun Johannislundista kantautui sitä ympäröivään maailmaan suruviesti. Syyskuun 22. päivä Anna Josefina Silvén oli siirtynyt tästä ajasta iäisyyteen. Suvun matriarkka, Johannislundia vaalinut, siltä vaatinut, ja sitä koossapitänyt voimanainen, patrunessa, oli kuollut. Hän oli kuollessaan 84-vuotias ja hänen Johannislundissa elämänsä vuosien ketju oli ollut 61 vuotta pitkä.
Anna Silvén viimeisellä matkallaan Kiikalan kirkkomaalla kohti haudan lepoa. Kantajat edestä: pojat Helmer ja Bjarne, kaksi Margit-tyttären poikaa, autonkuljettaja, Anna Silvénin privaattikuski Väinö Viljakainen ja hyttimestari Väinö Thynell, sekä kahden tyttärentyttären puolisoa. Kuva kirjoittajan arkisto.
Anna Silvén oli syksyllä 1897 ollut 23-vuotias nuorikko, kun hän Herman-puolisonsa ja heidän kahden pienen lapsensa kanssa oli muuttanut Ähtärin Inhasta Kiikalan Johannislundiin. Tuolloin Johannislund lasitehtaineen oli ollut olemassa ̶ taistellut olemassaolostaan 84 vuotta.
Herman Silvénin äkillinen kuolema helmikuussa 1913 himmensi ja jätti alleen perheessä kaiken muun pitkäksi toviksi ‒ paitsi tehtaan, jonka hoitoon leskeksi jäänyt Anna Silvén tarttui heti lujalla otteella. Saman vuoden syksyllä Johannislundin synnystä oli kulunut 100 vuotta, jota ei ehkä liiemmin juhlittu, kun ajattelee tuon vuoden 1913 helmikuun Silvénin perheelle tuottamaa surua ja murhetta. Anna Silvénin kuoleman jälkeen Johannislundin lasitehdas sinnitteli vielä parisen vuotta, kevääseen 1960.
-------------------------------------------------------------
Pari sanaa Johannislundin naisista
”Lasinpuhaltajien rouvat ja hyttirenkien sekä muonamiesten muijat” ̶ edellinen ilmaisu kuulostaa tänä päivänä tylyltä, hävyttömältä, mutta 1800 ̶ 1900-lukujen taitteessa tuollainenkin kastijako oli vielä arkipäivää. Tuo rouvaksi asetettu vaimo ei koskenut ainoastaan lasinpuhaltajien puolisoita, vaan pääsääntöisesti muidenkin käsityöammatinharjoittajien puolisoita: sepän rouva, räätälin rouva, suutarin rouva ja niin edelleen.
Lasinpuhaltajien rouvat eivät juurikaan olleet työelämässä ennen sotia. Sota, etenkin jatkosota, jossa liikekannallepano oli hyvin kattava, toi naiset, niin rouvat kuin neiditkin, teollisiin työpaikkoihin. Tämä koski kaikkea teollisuutta, ei pelkästään lasiteollisuutta. Naiset tarvittiin paikkaamaan sotaan komennettujen miesten tehtäviä.
Johannislundin tehtaan väkeä jatkosodan toisen vuoden 1942 aikana tehtaan edustalla. Itse asiassa kuvaan on kokoontunut nuorisoketju eikä naisten joukossa taida olla kuin yksi rouva, toiset ovat nuoria neitoja. Miehistä kaksi on vuoden 1942 kevättalvella kotiutettua ikäluokkaa ja neljä on nuorukaisia, hyvän matkaa alle parikymppisiä. Kuva kirjoittajan arkisto.
Yhtenä työhön osallistuvana johannislundilaisena naisena mainitsen talon, patruunin, puutarhaa hoitaneen Vieno Sjöbergin (avioiduttuaan Lindholm). Vieno oli käynyt Lepaan puutarhakoulun, ehkä joskus 1920 ̶ 1930-lukujen vaihteessa. Tänä päivänä elossa olevilla sukulaisilla ei ole ajankohdasta muistikuvaa.
Talvisin, kun puutarhatöitä ei ollut, Vieno oli tehtaalla kantajana; tehtävänä oli koneelta valmistuneiden pullojen vienti jäähdytysuuniin.
Vieno avioitui 1950-luvun puolivälissä kiikalalaisen Kaarlo Lindholmin kanssa.
Vasen kuva Vieno Sjöberg 1920-luvun jälkipuoliskolla. Kuva kirjoittajan arkisto. Oikeanpuoleisessa kuvassa ovat Maila Laaksonen (avioiduttuaan Mäkirinne) ja kiikalalainen Aili Vahtera (avioiduttuaan Putovirta) Maila oli tehtaalla pumppajana ja Aili patruunilla palvelijana. Kuva Juhani Mäkirinteen arkisto.
Vasemmalla Eila Thynell ja Maila Laaksonen lanttutalkoissa syksyllä 1942.
Käytyään keskikoulun Eila Thynell toimi tehtaan konttoristina syyskuusta 1930 marraskuulle 1945, jolloin hän avioitui kiikalalaisen Litsin-talon pojan Vilho Iiramon (ent. Ilander) kanssa.
Eilan jälkeen tehtaan konttoristina jatkoi Maila Mäkirinne, joka oli avioitunut Johannislundin maatilalle työnjohtajaksi tulleen suomusjärveläisen Yrjö Mäkirinteen kanssa. Maila toimi konttoristina vuoden 1957 jälkipuoliskolle saakka.
Johannislundin opettajia
Johannislundin koulun opettajia vasemmalta Inez Ahlqvist, tehtaan koulu 1905 ̶ 1908, Samuella Ella Moberg (avioliitossa Thynell) 1907 ̶ 1946. Tehtaan koulu muuttui kunnalliseksi kansakouluksi vuonna 1911. Aino Mankinen 1953 ̶ 1954, Kaija Okko (avioliitossa Kivi) 1957 ̶ 1960. Kaija Kivi oli Johannislundin koulun viimeinen opettaja. Kirjoittajan arkistosta puuttuu kahden opettajan kuvat ̶ Lyyli Seesvirran ja Eine Tähtisen.
Silvénin perheen palvelusväkeä
Joitakin tyttöjä, naisia, jotka aikanaan olivat patruunilla palvelijoina, piikoina. Vasemmalta lukien Matilda Ilenius 1918 ̶ 1920-luvun alkupuoli (avioliitossa Sjöroos), Anna Lindén 1918 ̶ 1920-luvun alkupuoli (Avioliitossa Laaksonen) Anna oli 1920-luvun jälkipuoliskolla myös kylän kaupan hoitaja. Ilona Ilta, myöhemmin Arneva 1926 ̶ 1948. Ensimmäinen kuva Markku Aapion arkisto. Toinen ja viimeinen kuva Juhani Mäkirinteen arkisto.
Matilda Ilenius Sjöroos lienee ollut patruunilla keittiöpiika, koska perheen muutettua Pohjan pitäjän Fiskarsiin Matilda aloitti siellä lounasravintolayrittäjänä, jota jatkoi eläköitymiseensa saakka.
Anna Lindén avioitui muonamies Silvo Laaksosen kanssa, josta 1930-luvulla tuli Johannislundin maatilan työnjohtaja.
Ilona Arneva hakeutui vuonna 1948 Hämeenlinnaan apuhoitajakouluun (sairaanhoito) ja vuonna 1949 hän aloitti Salon Aluesairaalassa, jossa toimi eläköitymiseensa saakka.
Tytöt vasemmalta Maire Rantanen 1930-luvulla (avioliitossa Juselius). Aili Vahtera 1930-luvulta Bjarne Silvénin kuolemaan 1964 (avioliitossa Putovirta), Annikki Kunnari 1940-luvun viimeisistä vuosista 1950-luvun ensimmäisiin vuosiin. Kaksi ensimmäistä kuvaa Juhani Mäkirinteen arkisto. Viimeinen kuva Sirkka Jalavan arkisto.
Maire Rantanen avioitui johannislundilaisen lasinpuhaltaja Aarne Juseliuksen kanssa. Aili Vahtera avioitui kiikalalaisen Paavo Putovirran kanssa sodan aikana. Avioliitto jäi lyhyeksi Paavon kaaduttua heinäkuussa 1944. Annikki Kunnari oli pohjoisen tyttöjä, ja hän viipyi Johannislundissa 6 ̶ 7 vuotta.
Kahvihetki patruunin verannalla vuonna 1960. Vasemmalta hyttimestarin
Puoliso Laura Thynell, hyttimestari Väinö Thynell, johtaja Bjarne Silvén, opettaja Kaija Kivi ja palvelija Aili Putovirta. Kuva kirjoittajan arkisto.
Matti Sjöberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti