Sylvi, Martta ja Sirena Iltanen mustalaisyhtyeen soittajanaiset
Kansanperinteenkerääjä Helmi Laiho muistelee lapsuutensa Kiikalan Rekijoella järjestettyjä elotalkoita ja talkootansseja 1920-luvulla: ” Tanssit järjesti talo. Useinkin oli hyvät soittajat. Useinkin Iltaset Kiikalan Hirvelästä. Heitä oli monta, haitari, rumpu, mandoliini, viulu pelivärkkeinä. Iltaset olivat mustalaisia, mutta soittajina heitä kohdeltiin hienosti. Kun he tulivat taloon, ison kuistin kautta vietiin saliin kahville. Jos kohtelu ei ollut arvokasta, sai olla varma että Harttu (isä) ei tullut soittajineen muuta kertaa. ”
Yhtyeen toiminta hiipui toiseen maailmansotaan. Iltasten ja Miettisten nuoresta polvesta ainakin Martta Sanelma, Edit Sireena ja Sylvi Ingeborg siirtyivät 1930-luvun lopussa työn perässä Helsinkiin, jossa he integroituivat yhä tiiviimmin valtaväestön elämään.
Martta esimerkiksi työskenteli myöhemmin rakennuksilla siivoojana ja Wärtsilän tehtaalla metallihommissa. Varmaa tietoa soittamisen jatkumisesta ei ole, tosin Sylvin tiedetään käyneenhyvällä menestyksellä Helsingin kaupunginorkesterin soittokokeessa 1940-luvulla. Kuolema ehti kuitenkin väliin. Eräissä häissä Sylvin mies aikoi ampua toisen henkilön, jolloin Sylvi juoksi väliin estääkseen ampumisen. Ase kuitenkin laukesi ja osui Sylvin vatsaan. Sylvi kuoli myöhemmin sairaalassa vatsakalvontulehdukseen kun silloin ei antibioottteja ollut. Myös suunniteltu radio-esiintyminen oli kariutunut 1930-luvun lopussa sodan syttymiseen. Näin Roosien orkesterista ei jäänyt soivia dokumentteja. Tarkistamattoman maininnan mukaanorkesteri kuitenkin osallistui menestyksekkäästi pelimannikilpailuihin joko Saksassa tai Ranskassa. Ehkä tämän johtolangan takaa löytyy myös äänidokumentteja orkesterista.
(lähde: Kristiina ja Tapio Heinosen haastattelut 21.4.2010, Risto Blomsterin hallussa. Valokuvat Roosien ” mustalaisorkesterista ”, Tapio ja Kristiina Heinosen hallussa. Julkaisematon genealogia Roosin suvusta, Kristiina Heinosen kokoelmat, Salon SeudunSanomat 25.1.2009)






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti