Venla Määttänen siirtokarjalainen nainen Kiikalassa

 

                          Venla Määttänen

(5.10.1927-29.6.2018)

Kanneljärveltä Kiikalaan

Venlan lapsuudenkoti sijaitsi Karjalankannaksella Kanneljärven Liikolan kylässä Aholammen rannassa. Hänen vanhempansa Ulla, omaa sukua Määttänen, ja Kalle (Kaarlo) Määttänen olivat keskenään pikkuserkkuja. Molempien suvut olivat asuneet seudulla satoja vuosia. Äiti Ulla totesi avioliitostaan, että pitihän se naimisiin mennä, kun Kalle katsoi häntä sillä tavalla kirkon eteisessä. 

Avioliitto kesti yli 60 vuotta ja perheeseen syntyi 8 lasta, joista Venla toiseksi nuorimmaisena.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rippikuva

 

Sotien aikaan perheen ensimmäinen evakkomatka suuntautui Tampereen seudulle Kiikkaan ja toinen Sysmään. Lopulta päädyttiin pysyvästi Kiikalan Saarenkylään, josta Ulla ja Kalle ostivat vuonna 1950 Lähteenmäen entisen torpan.

Nuorena naisena Venla eli kaupunkilaiselämää, kunnes asettui Kiikalaan. Sukkatehtaassa työskennellessään hän asui Tampereella ja Partialan perheen kotiapulaisena Helsingissä. Vuoden 1952 olympialaiset olivat suuri tapahtuma ja Venlan kotialbumiin tallentuikin monta kuvaa urheiluhumusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lypsyllä Mikolan navetassa 1977

 

Kiikalassa Venlan elämän keskipisteeksi muodostui Mikolan talo, jossa hän työskenteli monta vuosikymmentä taloudenhoitajana ja emännöitsijänä. Itse hän määritteli ammattinsa vaatimattomaan tapaansa: ”Mie olen piika”. 

 

Eläkkeelle jäätyään Venla muutti omistamaansa Lähteenmäkeen, jossa hän ennätti asua useita vuosia rakkaan Musse-kissansa kanssa. Voimien vähetessä tie vei Kiikalan kirkonkylään vanhustentaloon ja lopulta Hintan hoivakotiin. Venla on haudattu Kiikalan hautausmaalle samaan hautaan vanhempiensa ja Unto-veljensä kanssa.

 

Venla oli luonteeltaan karjalaiseen tapaan iloinen, puhelias ja välitön, mutta myös kipakka ja osasi sanoa nasevasti tilanteen niin vaatiessa. Venla ei kerännyt maallista mammonaa vaan mieluummin antoi vähästäänkin muille. Hän suhtautui ihmisiin tasaveroisesti eikä arvottanut ketään toista korkeammalle. Ainoan poikkeuksen muodosti työnantaja Matti Mikola, jota Venla aina kutsui Isännäksi.

 

Käsityöt olivat Venlan mieluisa harrastus. Hän kutoi elämänsä aikana varmasti satoja metrejä räsymattoja. Tekemiään villasukkia hän lahjoitti lähes jokaiselle kiikalalaiselle. Tyypillistä oli, että Venla vaikkapa lääkärinvastaanotolla ollessaan tiedusteli lääkärin jalan kokoa, jotta osasi kutoa sopivat sukat.

 

Ruoanlaitto oli Venlalle sekä työ että harrastus. Entisaikojen tapaan hän piti itsestään selvänä, että kaikki valmistetaan alusta alkaen. Niinpä Venlan kaapista löytyi niin itsetehtyä ketsuppia kuin perunajauhojakin. Tottuneen ruoanlaittajan ei tarvinnut lukea reseptejä, vaan esimerkiksi kakkua leipoessaan hän vatkasi käsin, heitteli joukkoon erinäisen määrän kananmunia ja samalla jutusteli vieraansa kanssa. 

 

Ihmiset viihtyivät Venlan seurassa ja poikkesivat usein kylään ohikulkiessaan. Venlaa yllätysvieraat eivät häirinneet. Päinvastoin hän keitti kahvit ja kattoi pöydän herkkuineen. Koska pöytäliina oli usein täynnä kissankarvoja Mussen oleiltua pöydällä, Venla ravisteliliinan ja laittoi sen takaisin toisinpäin.  Ei haitannut, että toinen puoli oli yhtä karvainen …

 

Anteliaisuus näkyi Venlan tavassa antaa lahjoja. Kun hänelle vei jotain, sai vastineeksi enemmän. Joulukukan saatuaan hän totesi ettei hänellä nyt oikein ole mitään, mutta sitten yhdestä kaapista löytyi jotain ja toisesta jotain muuta ja lopulta muovipussi oli täynnä suklaata, piparkakkuja, glögia yms. Postikortit Venla ojensi käteen kirjoittamattomina, jotta saaja voi käyttää ne uudelleen. Jotkut sukulaiset ovat omaksuneet tämän tavan ja antaessaan kortin sanovat ”tekevänsä Vellat”. Lähisukulaiset kutsuivat tätiään Vellaksi Venlan sijaan.

Kiikalan kylänraitilla Venla oli tuttu näky polkupyöränsä kanssa. Monet muistavat hänet elämänmyönteisenä ja persoonallisena hahmona, jolla oli aina huivi päässä eikä koskaan pitkiä housuja jalassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jouluaattona 2009 Venla ja pukki Lähteenmäen tuvassa Kiikalan 

Saarenkylässä

 

 

Kanneljärvi, Liikola 1997. Venla Aholammen rannassa, jossa sijaitsi hänen lapsuudenkotinsa

 

 

Venlan viimeinen asunto Kiikalan Pappilankylän Lähteenmäki